fbpx

Tietoa meistä

PATENT PENDING

Missio

Haluamme tehdä rakentajien työstä helpompaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa kaikkialla maailmassa kehittämällä luovia menetelmiä ja työkaluja, jotka yksinkertaistavat elementtien asennustyötä rakennusteollisuudessa. Oikeiden menetelmien ja työkalujen avulla työskentely on hauskempaa.

Markus on nero patentoitavan Stedox®-menetelmän takana

Markuksella on monien vuosien kokemus maanrakennus- ja rakennusalalta ja hänellä on uskomaton kyky ajatella boksin ulkopuolelta – ideanikkari.

Asennusmenetelmä sai alkunsa, kun Markus itse toimi elementtiasennusten parissa

Toimittuaan muutamissa projekteissa hitsarina sekä kyllästyttyään betonipainojen puutteeseen sekä kiinnityslevyjen vääriin paikkoihin, kypsyi ajatus paremmasta menetelmästä. Hän alkoi kehittelemään menetelmää, joka säästäisi puolet työvaiheista perinteiseen menetelmään verrattuna.

Jimmy toimii toimitusjohtajana ja on rakentajien kaveri

Jimmy on toiminut useilla aloilla, mutta silti pääosin kuljetus- ja rakennusalalla. Yrittäjänä hän on toiminut vuodesta 2014 lähtien ja toimii tällä hetkellä yrityksemme toimitusjohtajana sekä myynnistä vastaavana. Eniten hän pitää siitä, että voi auttaa rakentajia turvallisempiin ja iloisempiin työpäiviin sekä samalla säästämään aikaa ja rahaa.

Jimmyn vahvuus on pyrkimys win-win tilanteeseen sekä ajattelemaan pitkäjänteisesti uusissakin yhteistyökuvioissa.

Siksi hän tarjoaakin kaikille rakennusyrityksille mahdollisuutta testata Stedox® tuotteet. Yhdenkään yrityksen ei tarvitse ostaa mitään ennen kuin ovat kokeneet Stedox-edut.

Dennis toteuttaa tuoteideat, toimii siis tuotekehittäjänä

Vahvuutenaan rakennusalan uusien ratkaisujen löytäminen. Dennis on opiskellut Optimassa rakennuslinjalla ja työskennellyt useita vuosia alalla ja sittemmin jatkanut opiskeluja rakennusinsinöörin peruskursseilla ammattikorkeakoulu Noviassa.

Denniksen yrittäjäura alkoi jo 17-vuotiaana opiskelijana. Sittemmin hän siirtyi kokopäiväiseksi Stedoxille tuotekehityksen pariin.

Kun teille herää kysymyksiä tai kohtaatte haasteita Stedox®-tuotteiden kanssa, Dennis on oikea henkilö vastaamaan niihin.

Stedox aikajana

2009
Markus asentaa elementtejä ja kehitysmahdollisuudet avautuvat

Hän näkee, että jos ajattelee kaiken alusta uudella tavalla voi hoitaa asennukset kuten kukaan ei aiemmin voinut kuvitellakaan.

2013
Ensimmäinen Stedox® Light prototyyppi valmistetaan

Ensimmäinen versio asennettiin anturamuotin sisään ekä siihen voinut liittää asennustukia, joten se ei ollut kovin käyttökelpoinen.

2014
Ensimmäinen betonielementtitalo asennettiin 2.sukupolven Stedox® Light:illa

90-neliöinen omakotitalo ja autotalli asennettiin päivitetyllä Stedox®-prototyypillä ja siihen kuuluvilla triangelituilla. Onnistunut asennusprojekti antoi todellisen alkusysäyksen jatkaa kehitystyötä.

2017
Tuotteita paranneltiin ja patenttihakemus jätettiin sisään

Muutaman mietintävuoden jälkeen kehitys käynnistettiin uudelleen ja tuotteita paranneltiin vielä, patenttihakemuskin jätettiin. Suunnitelmat päivitettiin uudelle tasolle ja uusia testiprojekteja käynnistettiin.

2019
Ramirent osti ensimmäiset tuotteet

Samalla kun betonielementtimenetelmää kehitettiin huomattiin, että kevyemmillekin asennuksille tarvitaan turvallisempia ja tehokkaampia menetelmiä.

Tuotteet esiteltiin ja aika nopeasti Ramirent päätti ottaa Stedox® Support-tuotteet valikoimiinsa.

Juli 2019
Stedox Ab Oy perustettiin

Tavoitteisiin pääsemiseksi perustettiin uusi yritys. Aiemmin tuotekehitys hoidettiin perheyrityksen muiden toimien osana, nyt voitiin nostaa tuotekehitys uudelle tasolle.

2023
Stedox auttaa win-win menetelmällä rakentajia turvallisempaan ja tehokkaampaan työskentelyyn

Stedox® on löytänyt paikkansa markkinoilla ja työskentelee kaikki voittaa-menetelmän avulla niin, että kaikki osapuolet voisivat hyötyä Stedoxin kanssa.

”Tulemme käyttämään Stedox®-tukia kaikissa projekteissamme”

Stedox elementtituki on ainutlaatuinen ratkaisu elementtiasennuksiin. Stedoxin avulla elementin säätö portaattomasti on helppoa, jopa yhdellä kädellä. Tulemme käyttämään Stedoxia kaikissa tulevissa projekteissamme.

 

Miikael Leppälä, Toimitusjohtaja – Lepta Rakennus

Stedox® asennustuen ja perinteisen tukiratkaisun vertailu

[wptb id=276055]

Stedoxin mullistavan menetelmän vertailu perinteiseen menetelmään

Stedox® asennusmenetelmä

  • Vain yksi valu
  • Ei hitsauksia
  • Ei tarvetta betonipainoille
  • Mahdollisuus valaa antura ja pystysaumat samalla kerralla
  • Mahdollistaa seinäelementtien ja ontelolaattojen asentamisen saman pitämiseksi päivän aikana
  • Ei betonin kuivumisen odotusaikaa
  • Ei kiinnityslevyjä

Perinteinen asennusmenetelmä

  • Anturavalu ennen asennusta
  • Kiinnityslevyjen mittaus ja asettelu
  • Asennuspalojen mittaus ja asettelu
  • Elementin alanurkkien hitsaus
  • Betonipainot seinätukien paikallaan pysymiseksi
  • Jälkivalut
  • Useampien päivien työ